Tuotewiki:Ajankohtaista

Tuotewiki

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sisällysluettelo

[muokkaa] 4.10.2008

Viime torstaina oli hyvä keskustelusessio nettiyhteisöistä. Mukana oli pari alan konkaria jakamassa viisauttaan. Sinänsä hauska huomata, että wikiyhteisöihin liittyy samankaltaisia kysymyksiä sisällöstä riippumatta. Mutta saatiin myös käytännön vinkkejä toiminnan kehittämiseksi.

Tuotewikiä esitellään taas syksyn Megapoliksissa Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Lisäksi ollaan mukana Ympäristökasvatuspäivillä sekä Ympäristötoimintapäivillä. Jälkimmäisistä odotan kiinnostuksella palautetta. --PJ 4. lokakuuta 2008 kello 14.22 (EEST)

[muokkaa] 29.6.2008

Tuotewikiläiset pitävät kesälomaa, mutta sadepäivinä uusitaan etusivun ilmettä ja muutenkin pyritään kehittämään käytettävyyttä. Kommentoi keskustelusivulle! --PJ 29. kesäkuuta 2008 kello 18.37 (EEST)

[muokkaa] 4.5.2008

Dodon hallituslainen Inari Penttilä osallistuu ensi viikolla YK:n kestävän kehityksen komission kokoukseen New Yorkissa - aiheena tällä kertaa aavikoituminen, maatalous ja maankäyttö. Kokouksen oheistapahtumiin kuuluu mm. eurooppalaisten aavikoitumista vastaan työskentelevien kansalaisjärjestöjen verkoston EniD:n sessio, missä Inari esittelee Tuotewikiä esimerkkinä hankkeesta, missä pohjoisen pallonpuoliskon kaupunkilaiset voivat olla mukana levittämässä ja jakamassa tietoa mm. kehitysmaissa tuotetuista tuotteista ja niiden erilaisista vaikutuksista. Loistava tilaisuus saada palautetta hankkeellemme esim. afrikkalaisilta viljelijäjärjestöiltä! Voitte lukea terveiseni Dodon uutissivuilta: http://www.dodo.org/uutiset/tuotewiki_ykssa.html.--PJ 4. toukokuuta 2008 kello 17.49 (EEST)

[muokkaa] 25.2.2008

Rauhaisan talven jälkeen Tuotewikissä porisee taas. Sivustoille on tulossa lisää ohjeistusta helpottamaan uusien kirjoittajien tuotesivun laadintaa. Iltamaperinne on vakiintumassa kuukausittaiseksi tapahtumaksi. Logoa viimeistellään ja tiedotuksen osalta on käynnistymässä kevätrummutus. --Pauliina 25. helmikuuta 2008

[muokkaa] 9.12.2007

Lisäsin etusivulle Luo sivu toiminnon joka myös antaa sivupohjan uudelle sivulle. Sivupohja on toistaiseksi hyvin alkeellinen ja sitä olisi syytä parantaa.

Tuotewikin uudesta logosta pitäisi keskustella. Siispä aloitin tätä tarkoitusta varten uuden sivun Tuotewiki:Logo. Siellä voinee asiasta keskustella vaikka sivu ei varsinanen 'Keskustelusivu' olekaan. --Phoyer 9. joulukuuta 2007 kello 19.29 (EET)

[muokkaa] 18.11.2007

GFDL-lisenssi otettu käyttöön. Katso myös sivu Tuotewiki:Tekijänoikeudet.

Kopioin suomenkielisestä Wikipediasta häikäilemättömästi relevantit sivut ja muutin sen verran mitä oli pakko (ja tämähän on sallittua GFDL:n nojalla kun viittaa 'yhteenveto' tai 'keskustelu'-sivulla alkuperäiseen artikkeliin). Nämä tekijänoikeuslisenssiin liittyvät sivut kaipaavat kyllä vielä parannuksia. Laitoin etusivulle ilmoituksen jossa 18.11.2007 ennen muutoksia tehneet pyydetään ottamaan yhteyttä meihin jos haluavat oman tekstinsä poistettavaksi. --Phoyer 18. marraskuuta 2007 kello 20.35 (EET)

[muokkaa] 3.11.2007

Pistin ravintosisältötiedot ja kuvan nyt samaan laatikkoon muutamien esimerkkituotteiden suhteen, jolloin sivu näyttää vähän paremmalta. Sinne samaan laatikkoon pitäisi jatkossa saada numerotietoa ympäristövaikutuksista, ja ehkä sinne voisi myös saada erilaisten järjestöjen ja tahojen sertifiointimerkinnät, esim joutsenmerkki, reilun kaupan merkki, allergiamerkinnät, jne... --Phoyer 3. marraskuuta 2007 kello 14.27 (EET)

Muuten, tuo etusivulla oleva kalenteri pitäisi ehkä siirtää tänne, ja tämä sivu taas siirtää johonkin muualle... --Phoyer 3. marraskuuta 2007 kello 14.27 (EET)

[muokkaa] 28.10.2007

Eletään Megapolis2022-tapahtuman jälkeistä hiljaiseloa. Dodolaisten iso panos tapahtumaan näkyy siis jossain määrin palautumislomana myös Tuotewikissä. Mutta kohta alkaa valmistautuminen ohjausryhmän toiseen kokoukseen ja sen myötä täälläkin alkaa taas tapahtua! Pysykää kanavalla... tai vielä parempi, tulkaa mukaan Tuotewikiä kehittämään! --Phoyer 28. lokakuuta 2007 kello 21.39 (EET)

Henkilökohtaiset työkalut