Kahvi
Tuotewiki
| Kahvijuoma | ||||||||||||
| ||||||||||||
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Käyttö
Suomalaisten kahvin kulutus henkeä kohden oli 9,7 kg vuonna 2007. Tällä kulutuksella Suomi on kahvinkulutuksen kärkimaa ja kahvi edelleen suomalaisten lempijuoma. Kahvia nautitaan maun ja virkistyksen vuoksi, mutta se myös täydentää tunnelmaa erilaisissa tilanteissa. Suomessa myydystä kahvista 97 % on vaaleapaahtoista ja loppu tummapaahtoisia tai erikoiskahveja. Pikakahvien kulutus on Suomessa edelleen pientä, vain noin 1 % kokonaiskulutuksesta. Keski-Euroopassa kulutus on noin 5 - 6 kg henkeä kohti vuodessa. Siellä nautitaan pääosin tummapaahtoista kahvia.
Raakakahvia tuotiin Suomeen vuonna 2007 eniten Väli- ja Etelä-Amerikasta. Tärkeimmät tuontimaat olivat Brasilia, Kolumbia, Guatemala ja Nicaragua, joiden osuus oli 78 % Suomen koko raakakahvituonnista. Afrikan maista eniten kahvia tuli Keniasta ja Etiopiasta. Raakakahvin tuonnin arvo oli 130 miljoonaa euroa.[2]
[muokkaa] Ravintosisältö
[muokkaa] Hapot
Kahvijuoman kuiva-aineesta on noin 25 % happoja. Happoja on erityisen paljon korkealaatuisissa arabicakahveissa. Kahvin happoisuuteen vaikuttavat mm. kasvupaikka, maaperä, laji, raakakahvin käsittelytapa ja varastointi.
Hapot hajoavat paahdon myötä ja siksi tummapaahtoiset kahvit maistuvat vähemmän happokkailta kuin vaaleapaahtoiset kahvit. Kahvijuoman pH-arvo on 4,8 - 5,2. pH-arvo kuitenkin kuvaa melko huonosti maun happamuutta eikä pH-arvosta voikaan suoraan päätellä kuinka hapokkaalta kahvi maistuu. Kahvin hapot ovat pääosin alifaattisia karboksyylihappoja, jotka muodostuvat paahdon aikana hiilihydraatien hajotessa. Klorogeenihapon lisäksi kahvissa on jonkin verran mm. sitruunahappoa ja etikkahappoa.[3]
[muokkaa] Kofeiini
Kofeiini on 1,3,7-trimetyyliksantiini. Se on karvas makuaine ja sitä on robustakahvissa kaksi kertaa enemmän kuin arabicakahvissa ja vaaleapaahtoisessa hiukan enemmän kuin tummapaahtoisessa kahvissa. Yhdestä suodatinmenetelmällä valmistetusta kahvikupillisesta saa kofeiinia noin 100 mg.[4]
Kahvi sopii seuraaviin erityisruokavalioihin: gluteeniton, kolesteroliton, lakto-ovo-vegetaarinen, laktoositon, laktovegetaarinen, maidoton, rasvaton, vegaaninen, vähäkolesterolinen, vähärasvainen [5]
[muokkaa] Terveysvaikutukset
[muokkaa] Tuotanto
Raakakahvi on yksi maailmankaupan merkittävimmistä tuotteista. Arvolla mitattuna se on öljyn jälkeen vaihdetuin raaka-aine. Maailmassa tuotetaan vuosittain noin 6-7 miljoonaa tonnia raakakahvia eli noin 110 - 120 miljoonaa 60 kg:n säkkiä. [6]
Kahvilajikkeita on olemassa kymmeniä, mutta kaupallisista kahvilajikkeista tärkeimmät ovat Coffea arabica ja Coffea canephora eli puhekielessä arabica ja robusta. Maailman tuotannosta noin 75 % on arabicaa ja 25 % robustaa. Suomalaiset vaaleapaahtoiset kahvit paahdetaan korkealaatuisista arabica-kahveista. [7]
Kahviviljelmät ovat arkoja muuttuville ilmasto-olosuhteille. Ilmastonmuutos onkin kahvinviljelyn uhka.[1]
[muokkaa] Kahvikaupan merkitys
Kahvikaupalla on suuri merkitys sekä taloudellisesti että yhteiskunnallisesti. Maailmassa on lähes 60 kahvintuottajamaata, joissa on noin 20 miljoonaa kahvinviljelijää. Kahvi antaa toimeentulon yli 100 miljoonalle ihmiselle eri puolella maapalloa.
Monet tuottajamaat ovat erittäin riippuvaisia kahvituloista, jotka muodostavat merkittävän osan niiden valuuttatuloista; useassa maassa yli 50 % vientituloista tulee kahvista. Kahvilla on siis merkittävä vaikutus maiden kauppataseeseen. [8]
[muokkaa] Energiankulutus
[muokkaa] Työ ja sen tekijät
Euroopan kahvikauppaa ja kahviteollisuutta edustava European Coffee Federation, ECF, on mukana jäsenenä kansainvälisessä kestävän kehityksen 4C -aloitteessa (Common Code for the Coffee Community). Aloite on kehittänyt kahvialalle maailmanlaajuisen ohjeiston, jonka tavoitteena on parantaa koko kahvialan sosiaalisia, taloudellisia ja ympäristöolosuhteita. 4C -aloitteessa ovat mukana kahvin viljelijät, kahvikauppa ja -teollisuus sekä kansalaisjärjestöt. Suomen Paahtimoyhdistyksen jäsenet kertovat omista ohjelmistaan kotisivuillaan. [9]
[muokkaa] Reseptit
- RESEPTI 1
- RESEPTI 2
[muokkaa] Katso myös
- Meiran Reilu -kahvi
- Uciri-luomukahvi (Urtekram)
- Presidentti -kahvi (Paulig)
- Luomuespressokahvi (Caffe Pellini)
[muokkaa] Lähteet
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Kahvista englanninkielisessä wikipediassa
